Lauantaina mietittiin elamaa talla pikku ranchilla hiukan eteen pain. Navettaremontti -tosin ei enaa navetaksi- pitaisi aloittaa. Olisi jo pitanyt, aikaa sitten. Onhan siinakin hommaa ja rahanmenoa jo yksin siina.. Siihen paalle konesuoja, muutama maatalouskone ja Highlandit, niin on monen vuoden tulot rassattu yhtena kevaana! Lotto siis tehtiin, muttei kylla paavoittoa kohdalle sattunut. Ei itse asiassa yhtaan mitaan voittoa. Joten Veikkaus ei nyt tata projektia vienyt kohti valoisampaa tulevaisuutta!
Harkitsinkin siis kalastusvalineiden pelastamista, ja lahtoa rysille. Muttei sekaan viela luonnista! |
Aitasta sain terassille asti muutamat Porin Oluen vanhat pullot kanniskeltua lauantainatihkusateessa. Samalla kertaa terassille kulkeutuivat ikkunapokat, mukavasti harmaantuneet ja lasinsa aikaa sitten kadottaneet, seka myos yksi tavattoman taitavasti tehty pinnatuoli. Niille olisi paikat sisalla katsottuina, mutta kun vaan ehtisin ne ensin pesemaan polysta ja bakteereista!Ihana elaa vanhalla tilalla, kun kaikkea mahdollista loytyy mita mahdottomimmista paikoista!
Hanna-ystavaiseni antoi Emmi-Sofialle tuollisen Garden In The Bag -kukkasiemensysteemin, hamassa menneisyydessa vuonna 2008. Nyt paatin kokeilla, tuleeko sielta mitaan. Saattaapi olla itavyys hiukan karsinyt, mutta katsotaan ja ihmetellaan.
Sunnuntaina -kuva ei todellakaan ole sunnuntailta, vaan torstailta, satoihan sunnuntaina vetta kun Esterin persuuksista- listailtiin J-B:n ja Keithin kanssa matkahaluille kohteita. Minun listani koostui vanhasta ikisuosikista Pariisista, eksoottisesta Vietnamista, tuntemattomasta Budapestista ja ihan vaikka vaan naapurimaan Tukholmasta. Kunhan vaan paasisimme Keithin kanssa kahdestaan!
Taimet kurottelevat kohti valoa! Kylla se kevat sielta tulee. Sateet toivottavasti vauhdittivat asiaa hurjalla hypylla kohti parempaa suuntaa!
Sohvatyynyn paallisia ei syntynyt vielakaan, silla kun mina lauantaiksi toivuin, paatti Emsku sairastua. Hurjan korkea kuume, ja selvasti arettoman ankea olo.
Onni paatti syoda itse. Onneksi meilla harrastetaan tuota alastomana oleilua, niin vahinko ei kasvanut niihin mittasuhteisiin, jotka olivat potentiaalisia. Takapiru tahan sotkuun nakyy alakuvassa... :D
Lauantain ja sunnuntain valisena yona nukuin kaksi tuntia. Uni ei vaan tullut ja Emmi-Sofian levoton kuuma pieni vartalo meidan sangyssamme ei asiaa auttanut. Postailin yolla noita what I loved-postauksiani, ja yllatin itsenikin, iltapaivalla, kun jaksoin kokata kunnon aterian.
Tuoresalaatti |
Perunoita ja suppilovahverokastiketta. Luomua kaikki ja itsekerattyja suppiksia omasta metsasta. |
Variaatio mozzarella-salaatista, koska Keith oli laittanut mozzarellan pakkaseen.... |
Ja ihanaa leipaa ja valkkaria kruunaamaan aterian! |
Etta sellanen viikonloppu!
No comments:
Post a Comment