Säännöt tähän tunnustukseen on laittaa tämä tunnustus eteenpäin ystäville.Sinun kuuluu kertoa keneltä sait tämän ja kenelle sen edelleen annat.
Tuollainen tuli Merikeltä, uudelta blogiystävältäni noiden valokuvahaasteiden kautta. On hienoa, jos tätä kautta voi tutustua ihmisiin, joihin ei muuten erittäin suurella todennäköisyydellä ikinä tulisi kosketusta.
Flickrin kautta olen tutustunut kanadalaiseen perheeseen, ja me olemme ihan suunnittelemassa tapaamista, jahka lapset vaan vähän kasvavat. Joskus voi virtuaalimailmassakin tavata sielunkumppanin!
Tahdon antaa tämän valokuvahaasteiden kautta tutuksi tulleelle Pienelle Linnulle jonka kuvat koskettavat, ja ovat äärimmäisen kadehdittavan nerokkaita!
Pentuset kotona, ja puuhailtiin ulkona koko päivä. Onneksi Ranskalainen Kotiorja tuli ruuvaamaan sähkölankaa varten muoviset klipst, kahden "apurin" kanssa homma ei oikein sujunut. Onni kaatuili koko ajan epätasaisella pellolla vesilammikoihin, ja Emmi-Sofian karjanhoitoa piti tarkkailla toisella silmällä, että ahkera hoitaja pysyy sähköaidan oikealla puolen...
On syksyssä jotain kaunistakin.... |
Nyt kiireisen päivän ja kahden jumpan vedon (uusi spinniohjelmani on varsin raskas, ja siihen päälle BP79...HUH!) jälkeen olen niin poikki, ettei irtoa mitään muuta tekstiä, eikä varsinkaan kuvia.
Kiitos, Merikie! Halaukset ovat aina tervetulleita!
No comments:
Post a Comment